Prangli, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Viimsin kuntaan hallinnollisesti kuuluva iso, ympäri vuoden asuttu saari sijaitsee Tallinnan edustalla olevalla merialueella. Saaren kokonaispinta-ala on yli 6 km2. Maasto on valtaosin hiekkaista mäntymetsää, ja monet rannat ovat karun kivisiä hiekkapitoisia paikkoja. Myös joitakin lehtoniittyjä esiintyy. Saavutettavuus:  Prangli on saavutettavissa ympäri vuoden. Lautta lähtee Leppneemestä, Viimsistä, kaksi kertaa päivässä, 7 päivää … Jatka artikkeliin Prangli, HARJUMAA

Naissaari, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Tallinnan edustalla sijaitsee kolme mielenkiintoista kohtalaisen helposti saavutettavaa saarta, Naissaari, Aegna ja Prangli. Näistä Naissaari on läntisin ja suurin sekä selvästi metsäisin. Naissaari on ollut pitkään suljettu sotilassaari, mutta siitä on sittemmin muodostettu suojeltu ns. looduspark. Saaren sisäosat ovat pitkälti luonnontilaisia, pääosin hiekkapitoisia kuivia kankaita. Eteläosassa on myös suurehko hiekkadyyni. Saavutettavuus:  Naissaarelle pääsee … Jatka artikkeliin Naissaari, HARJUMAA

Vormsin saari, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Vormsi on keskikokoinen, pääosin aika metsäinen saari Läänemaalla, jolla elää edelleen noin 200 asukasta ympäri vuoden. Saaren itäosassa on myös joitakin suoalueita ja sisäosissa on useita viljeltyjä peltoalueita.  Saavutettavuus:  Vormsille pääsee läpi vuoden autolautalla Rohukülan satamasta. Myös itse saarella kulkee linja-auto tai sinne voi mennä omalla autolla. Linnut/Lajisto: Vormsin peruslajistoon kuuluvat tikat ja pöllöt. … Jatka artikkeliin Vormsin saari, LÄÄNEMAA

Virtsu, PÄRNUMAA

Koko ja laajuus: Virtsu majakalla on pieni sorarantainen niemi, josta näkee parhaiten salmesta muuttavat linnut, sekä osan mantereen päälle Riian lahdelta lähtevistä linnuista. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa omalla autolla, ja Virtsun satamaan pääsee linja-autolla useita kertoja päivässä. Linnut/lajisto: Virtsu on Riianlahden pohjoinen pullonkaula, josta on helppo laskea vesilintujen muuttoa toukokuussa ja miksei keväällä muutenkin. … Jatka artikkeliin Virtsu, PÄRNUMAA

Kübassaare, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Laajahko (512 ha) maisemansuojelualue Saarenmaan kaakkoisnurkassa. Saavutettavuus:  Autotie vie aivan majakkaniemelle asti, josta on helppo havainnoida. Linnut ja muu lajisto: Kübassaare on linnustollisesti yksi Saarenmaan parhaista, mutta vähän retkeillyistä alueista. Se kuuluu Kahtlan-Kübassaaren maisemanhoitoalueeseen ja on sekä IBA että Natura-alue. Näiden lisäksi  Kahtla-Kübassaare kuuluu myös Viron IPA (Important Plant Area) – alueisiin. … Jatka artikkeliin Kübassaare, SAAREMAA

Pakri/Paldiskin niemi, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Pakrin niemi on suurimpia luoteeseen kurottavista Viron mantereen niemistä. Kulku käy Paldiskin, entisen sotilaskaupungin läpi. Niemi on laaja, mutta pohjoiskärkeen asti vie autotie. Saavutettavuus:  Autolla niemelle pääsee helposti, mutta loppua kohden autotie kapenee. Itälaidalle tie kiertyy Leetsen rannalle asti. Tallinnan ja Paldiskin välillä kulkee tiheästi junia. Lajisto: Pakrin niemeltä tai jyrkänteeltä on … Jatka artikkeliin Pakri/Paldiskin niemi, HARJUMAA

Osmussaari, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Osmussaaren kalkkikallio kohoaa merestä seitsemän kilometrin päässä rannikosta. Saari on viitisen kilometriä pitkä kaakko-luoteissuunnassa ja reilun kilometrin levyinen. Metsissä kasvaa pääosin lehtipuita, tiheimmin saaren keski- ja pohjoisosissa. Pitkät rantavallit koostuvat nyrkinkokoisista pultereista. Pohjoiskärjestä itärannan puoliväliin ulottuu korkea törmä. Lounaispuolen matalat lahdelmat ja leväkasat ovar rantalintujen mieleen, samoin kaakkoinen satamalahti. Saaren eteläosan järvillä … Jatka artikkeliin Osmussaari, LÄÄNEMAA

Põõsaspean niemi, (Spithamn) LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Karu niemennokka,  niemen tyvellä on pieni metsä ja laajahko niitty. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa ja autolla pääse aivan rantaan. Linnut: Põõsaspeassa näkee vesi- ja rantalintuja aina silloin kun meri ei ole jäässä. Kevätarktikan seuraamiseen on parempiakin paikkoja, mutta syysarktika voi erityisesti heinä-lokakuussa olla massiivista. Epävirallisesti Itämeren paras paikka seurata syysarktikaa. Aamun … Jatka artikkeliin Põõsaspean niemi, (Spithamn) LÄÄNEMAA

Puisen niemen lintutorni, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Puise on etelälounaaseen kurottava niemi, jota etenkin vaelluslinnut seuraavat. Saavutettavuus:  Kohteelle on helppo löytää ja lintutorni löytyy tien päästä. Linnut: Syksyisin Puisen niemi toimii johtolinjana etelään tai länteen pyrkiville maalinnuille. Lisäksi tornista havaitsee merellä muuttavat hanhet ja vesilinnut. Parhaimmat muutot on havaittavissa syys- lokakuussa vaelluslintujen muuttoaikaan. Vuoden 2015 syksyllä tornista nähtiin yhden vuorokauden aikana yli 50 000 … Jatka artikkeliin Puisen niemen lintutorni, LÄÄNEMAA

Suurupin niemi, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Niemen kärki soveltuu staijaamiseen ja lähiniityt komppaamiseen. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa. Linnut: Merimuutto voi olla hyvinkin antoisaa (syksyllä 2014 alli- ja anasmuutto meni tosin määrittämisen kannalta piirun verran liian ulkona). Hanhet ja pilkkasiivet lensivät aivan niemeä hipoen. Paikallisia vesilintuja näkyi runsaasti. Syksyllä 2018 valkoposkihanhien muutto meni niemen kärkeä hipoen. Majoittuminen ja … Jatka artikkeliin Suurupin niemi, HARJUMAA