Koko ja laajuus:
Osmussaaren kalkkikallio kohoaa merestä seitsemän kilometrin päässä rannikosta. Saari on viitisen kilometriä pitkä kaakko-luoteissuunnassa ja reilun kilometrin levyinen. Metsissä kasvaa pääosin lehtipuita, tiheimmin saaren keski- ja pohjoisosissa. Pitkät rantavallit koostuvat nyrkinkokoisista pultereista. Pohjoiskärjestä itärannan puoliväliin ulottuu korkea törmä. Lounaispuolen matalat lahdelmat ja leväkasat ovar rantalintujen mieleen, samoin kaakkoinen satamalahti. Saaren eteläosan järvillä pesii merkittävän runsas lintulajisto.

Saavutettavuus:
Kutteri kulkee kesäaikaan Dirhamin satamasta Osmussaaren eteläkärkeen päivittäin, muina aikoina pitää olla etukäteen varattu tilauskuljetus.
Lajisto:
Pesimälajisto on yllättävänkin monipuolinen. Pohjoiskärjestä löytää luotokirvisen – riskilänkin kenties – kun taas eteläpään järvillä asustavat ruskosuohaukka, kurki ja luhtakana. Tikat, käenpiikaa lukuunottamatta puuttuvat metsistä, sen sijaan satakieliä ja kultarintoja riittää.
Aktiivisesti muuttavia lintuja ei paljoa näy. Maalintuja voi havaita aamusella lähdössä eteläkärjestä mantereelle, mutta muu lajisto liikkuu etupäässä saaren ja mantereen välisessä salmessa. Ruokailevia sorsia ja kahlaajia tapaa länsirannan eteläosan poukamissa, pikkulinnut puolestaan on helpointa löytää etelän metsiköistä. Laulavia idänuunilintuja on enimmillään ollut puolen tusinaa.
Osmussaari tunnetaan viehkoista arovuokko- ja masmaloniityistään. Muista kasveista tiedossa ovat mm. tanskankuirimo, vahasara, kirppusara ja helpitähkiö.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Telttamajoitus, kuivakäymälä ja kaivo. Vuonna 2017 alkaen saarella on mahdollista myös yöpyä saaressa elävän matkailuyrittäjän tiloissa, joka järjestää myös kuljetuksia saarelle.
Rakenteet:
Pohjoiskärjen majakka rakennuksineen tarjoaa tuulensuojan.
Ajo-ohje:
Dirhamiin kulkee joinain päivinä linja-auto Haapsalusta. Henkilöauto jää sataman pysäköintipaikalle.
Lisätiedot:
Katso lisää kuvia
Laajoilla aloilla liikkumista on rajoitettu herkän luonnon suojaamiseksi. Karja laiduntaa paikoin. Neugrundissa, kahdeksan kilometriä koilliseen, lepää merenpohjassa melkoinen meteoriitti.
Paras aika havainnoida:
Touko-kesäkuun vaihteessa saaressa pysähtyy hyönteissyöjiä ja juhlapukuisia sirrejä. Kesäkuun alussa 2017 saaressa oli noin 100 jänkäsirriäisen parvi paikallisena. Syksyllä saaresta saattaa löytää mitä tahansa. Loka-marraskuussa rannoilla viihtyy tuhansia lokkeja ja lähivesillä kasoittain alleja.
In short:
No accommodation, bring a tent. There is a well but as the water may be salty you need to ask about the situation.
Osmussaari is a forest-covered stony island, almost five kilometers in length. You get there by boat from Dirhami harbor. Bus from Haapsalu to Dirhami does not run every day. On the island the only facilities are a DC and a well (occasionally with salty water) by the pier at the southern tip. There is a lighthouse in the north and a few inhabited houses in the middle. Parts of the island are prohibited. You may encounter livestock.
Best birding is usually limited to the south parts of the island. The lakes and marshes there have rich flora and breeding fauna, including Crane and Barred Warbler. In May and early June migrant Ducks and Waders stop on the western shore where food is plentiful. Passerines are difficult to find in the larger forests so try and look for them in the smaller woods. Most visible migration goes through the strait between the island and the mainland. The situation in autumn is not well known, but thousands of Gulls and lots of Long-tailed Ducks stay here from October onwards.