Salme, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Pieni kylä ison pellon laidalla. Niemi on kapeimmillaan alle 2 km leveä, mutta reipasta muuttoa menee toisinaan myös levällään meren yllä. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa. Bussiyhteyksiä Kuressaareen on vilkkaasti. Lajisto Sõrven niemen tyvellä Salmessa risteävät maalintujen pohjois-eteläsuuntainen reitti ja vesilintujen itä-länsisuuntainen väylä. Maalis-huhtikuussa petoja, kurkia, kyyhkyjä ja varpuslintuja näkyy hyvällä tuulella ennätysmääriä. … Jatka artikkeliin Salme, SAAREMAA

Vormsin saari, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Vormsi on keskikokoinen, pääosin aika metsäinen saari Läänemaalla, jolla elää edelleen noin 200 asukasta ympäri vuoden. Saaren itäosassa on myös joitakin suoalueita ja sisäosissa on useita viljeltyjä peltoalueita.  Saavutettavuus:  Vormsille pääsee läpi vuoden autolautalla Rohukülan satamasta. Myös itse saarella kulkee linja-auto tai sinne voi mennä omalla autolla. Linnut/Lajisto: Vormsin peruslajistoon kuuluvat tikat ja pöllöt. … Jatka artikkeliin Vormsin saari, LÄÄNEMAA

Virtsu, PÄRNUMAA

Koko ja laajuus: Virtsu majakalla on pieni sorarantainen niemi, josta näkee parhaiten salmesta muuttavat linnut, sekä osan mantereen päälle Riian lahdelta lähtevistä linnuista. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa omalla autolla, ja Virtsun satamaan pääsee linja-autolla useita kertoja päivässä. Linnut/lajisto: Virtsu on Riianlahden pohjoinen pullonkaula, josta on helppo laskea vesilintujen muuttoa toukokuussa ja miksei keväällä muutenkin. … Jatka artikkeliin Virtsu, PÄRNUMAA

Mehikoorma, PÕLVAMAA

Koko ja laajuus: Muuton havainnointipiste, josta aukeaa laaja järvenselkä. Saavutettavuus:  Parkkipaikalta on 100 metriä järven rantaan. Lajisto: Keväällä järveä pitkin menee kevyttä vesi- ja rantalintujen muuttoa pohjois-etelä suunnassa. Syksyllä nämä lajit ovat runsaampia niin muuttavina kuin joskus paikallisinakin. Hanhimassojen reitti osuu toisinaan kohdalle, ja esim. kuikkia näkee syksyllä kohtalaisesti ottaen huomioon, että ollaan sisämaassa. Maalintuja, … Jatka artikkeliin Mehikoorma, PÕLVAMAA

Matsalu laht, Haeska, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Matsalu on maan suurimpana kansallispuistona ja luonnonsuojelualueena kaikkein tunnetuin luontoretkikohde suomalaisille matkailijoille. Lahti ja sitä ympäröivät alueet kuuluvat Euroopan tärkeiden lintuvesien joukkoon eli ns. Ramsar-alueisiin. Suojelualueen kokonaispinta-ala on 48 600 hehtaaria, joka tarkoittaa sitä, ettei sitä voi kunnolla havainnoida tai hallita ainakaan yhden päivän aikana. Vesialue on 15 km pitkä ja sen … Jatka artikkeliin Matsalu laht, Haeska, LÄÄNEMAA

Kübassaare, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Laajahko (512 ha) maisemansuojelualue Saarenmaan kaakkoisnurkassa. Saavutettavuus:  Autotie vie aivan majakkaniemelle asti, josta on helppo havainnoida. Linnut ja muu lajisto: Kübassaare on linnustollisesti yksi Saarenmaan parhaista, mutta vähän retkeillyistä alueista. Se kuuluu Kahtlan-Kübassaaren maisemanhoitoalueeseen ja on sekä IBA että Natura-alue. Näiden lisäksi  Kahtla-Kübassaare kuuluu myös Viron IPA (Important Plant Area) – alueisiin. … Jatka artikkeliin Kübassaare, SAAREMAA

Paljassaare, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Paikkaa voisi luonnehtia "Viron Finnooksi", mutta välimatkat ovat selvästi pidempiä. Polkupyörällä pääsee näppärästi. Saavutettavuus:  Paikalle pääsee kohtalaisen joutuisasti. Perille saavutaan sataman länsilaitaa seurailevaa huonokuntoista autotietä myöten. Linnut: Laajalla alueella ovat käymisen arvoisia paikkoja ainakin molemmat lintutornit. Vesilintuja lepäilee niemeä ympäröivillä matalilla lahdilla ja rakkolevillä. Talvella voi nähdä tai ainakin kuulla viiksitimalin ja … Jatka artikkeliin Paljassaare, HARJUMAA

Pakri/Paldiskin niemi, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Pakrin niemi on suurimpia luoteeseen kurottavista Viron mantereen niemistä. Kulku käy Paldiskin, entisen sotilaskaupungin läpi. Niemi on laaja, mutta pohjoiskärkeen asti vie autotie. Saavutettavuus:  Autolla niemelle pääsee helposti, mutta loppua kohden autotie kapenee. Itälaidalle tie kiertyy Leetsen rannalle asti. Tallinnan ja Paldiskin välillä kulkee tiheästi junia. Lajisto: Pakrin niemeltä tai jyrkänteeltä on … Jatka artikkeliin Pakri/Paldiskin niemi, HARJUMAA

Osmussaari, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Osmussaaren kalkkikallio kohoaa merestä seitsemän kilometrin päässä rannikosta. Saari on viitisen kilometriä pitkä kaakko-luoteissuunnassa ja reilun kilometrin levyinen. Metsissä kasvaa pääosin lehtipuita, tiheimmin saaren keski- ja pohjoisosissa. Pitkät rantavallit koostuvat nyrkinkokoisista pultereista. Pohjoiskärjestä itärannan puoliväliin ulottuu korkea törmä. Lounaispuolen matalat lahdelmat ja leväkasat ovar rantalintujen mieleen, samoin kaakkoinen satamalahti. Saaren eteläosan järvillä … Jatka artikkeliin Osmussaari, LÄÄNEMAA

Vasknarva, IDA-VIRUMAA

Koko ja laajuus: Lähes neliökilometrin laajuinen Narvajoen kurouma, jolla on niittyä, ruovikkoa ja pensaikon pirstomaa vesialuetta. Saavutettavuus: Saavutettavuus on muuttunut erinomaisesta huonoksi! 2020 keväällä satama-alue ruopattiin ja ns. kunnostettiin. Katso galleria. Satama-alueen reunaan pääsee mutta kohde ei ole enää lintupaikka. Myös torniin kiipeäminen on kielletty. Emme löytäneet selvää syytä, mutta tornin lähestyminen laukaisee sireenin. Lajisto: … Jatka artikkeliin Vasknarva, IDA-VIRUMAA