Pakri/Paldiskin niemi, HARJUMAA

Koko ja laajuus:

Pakrin niemi on suurimpia luoteeseen kurottavista Viron mantereen niemistä. Kulku käy Paldiskin, entisen sotilaskaupungin läpi. Niemi on laaja, mutta pohjoiskärkeen asti vie autotie.

Saavutettavuus: tahtitahtitahti

Autolla niemelle pääsee helposti, mutta loppua kohden autotie kapenee. Itälaidalle tie kiertyy Leetsen rannalle asti. Tallinnan ja Paldiskin välillä kulkee tiheästi junia.

Lajisto:

Pakrin niemeltä tai jyrkänteeltä on erinomaiset mahdollisuudet havainnoida rantalintujen muuttoa keväin syksyin. Arktisen massan mukana muuttaa ja lepäilee tosinaan myös paljon muitakin yleisiä lajeja. Parhaat havaintopaikat ovat niemen länsireunalla ja aivan kärjessä. Jyrkänne on maan ainoa vakituinen riskilän pesimäpaikka.

Talvisin Paldiskin lahdella lepäilee paljon vesilintuja ja etenkin viime vuosina kohtalaisen kokoisia alliparvia. Suurimmassa havaitussa parvessa on ollut loka-joulukuussa 30 000 allia.

Laokülan lahti (Paldiski laht) kannattaa tarkistaa paikallisia lintua ajatellen, koska siellä lepäilee parhaimmillaan 10 000 Anasta. Harvinaisuuksista on havaittu mm. jääkuikka, amerikanjääkuikka, arosuohaukka, ruostesorsa, isokirvinen ja lyhytvarvaskiuru.

Suurimpia muuttosummia keväällä:
12.4.2015 Kurki 1350m
22.4.2016 Peippo 6500m
18.5.2015 Valkoposkihanhi 21 000m

Suurimpia muuttosummia syksyllä:
28.8.2014 Mustalintu 19 000m
29.9.2013 Alli 37 000 m

Majoittuminen ja muut palvelut:

Kaikki palvelut Paldiskissa.

Rakenteet:

Niemen kärjessä on Pakrin majakka.

Ajo-ohje:

Kulje Paldiskin pääkatua kaupungin poikki, ja jatka avomaan halki sopivaan kohtaan niemen kärkeen. Lahdelle näkee Paldiskin ja Madisen väliltä tai lännempää Kurksen sataman paikkeilta.

Lisätiedot:

Hartaammalle matkaajalle on olemassa hitaampi laivayhteys reitillä Hanko-Paldiski. Lisätiedot ja varaukset Navirail.

Paras aika havainnoida:

Kevään ja syksyn muuttoajat.

naytakartalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s