Haaslavan kala-altaat, TARTUMAA

Koko ja laajuus: Pieni yksityismaalla sijaitseva lintukohde Saavutettavuus:  Altaiden reunaan on helppo löytää mutta itse altaat ovat yksityisaluetta ja allasalueelle meneminen on kiellettyä. Linnut ja lajisto: Kala-altailla on tavattu kaikki hyvien lintujärvien peruslajit sekä myös kosolti harvinaisuuksia. Altaiden jokavuotiseen pesimälajistoon kuuluvat mm. pikku-uikku, ruskosuohaukka, pussitiainen, ruokosirkkalintu ja valkoselkätikka, Myös kuningaskalastaja, sitruunavästäräkki ja mustahaikara on tavattu … Jatka artikkeliin Haaslavan kala-altaat, TARTUMAA

Nasva, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Nasva on pienehkö lintukohde Kuressaaren kyljessä. Saavutettavuus:  Kohteelle on helppo löytää, mutta satama-alue on ahdas ja merelle näkee huonosti. Linnut/Lajisto: Nasva on parhaimmillaan talvella, kun joki on auki ja muut sulapaikat ovat jäässä, mutta kesällä ruovikon reunassa voi käydä yölaulajaretkellä ja läheiset lahdet keräävät toisinaan vesilintuja. Joessa on myös melko vuolas virtaama … Jatka artikkeliin Nasva, SAAREMAA

Saulan lähteet, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Pieni lähteikkö Tallinna-Tartu maantien ääressä. Saavutettavuus:  Kohde on helposti löydettävissä ja maantien vierestä vie itään Piritajokea myötäilevä melko tasainen polku lähteille. Linnut ja lajisto: Saulan siniallikad on suojeltu entinen uhrilähteikkö. Se koostuu kolmesta erillisestä kirkasvetisestä lähteestä. Paikka on myös nykyisten pakanojen tiedossa ja polun varrelta voi löytää tuoreita merkkejä jonkinlaisesta palvonnasta tai … Jatka artikkeliin Saulan lähteet, HARJUMAA

Odalätsi, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Odalätsi on pienehkö, lähteikön synnyttämä kasvikohde Saaremaan keskellä. Maan uumenista karstialueiden läpi, mahdollisesti Karujärveltä, virtaava vesi tulee Odalätsissä maanpinnalle. Näille sijoille on syntynyt erillinen kasvien suosima alue. Lähteikön ympärille on muodostettu hehtaarin suojelualue, mutta eteläpuolella hulmuaa suurempi, noin 160 hehtaarin suojelualue. Alue kuuluu myös Natura 2000 -kohteisiin. Saavutettavuus:  Lähteikkö jää ison maantien … Jatka artikkeliin Odalätsi, SAAREMAA

Tuhala, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Piha-alue n. 2 ha, karstialue moninverroin suurempi Saavutettavuus:  Opasteita on vähän mutta kohde sijaitsee ison tien varrella. Lajisto: Tuhalan ”noitakaivo” on takuuvarma turistikohde Harjumaan etelälaidalla, ja se kuuluu maan suurimpaan karstialueiden keskittymään. Varsinaista lajien keskittymää ei täältä löydy. Vanhan rakennuksen pihassa sijaitseva kaivo on muodostunut symboliseksi ylitsevuotavan tai ”kiehuvan” vetensä tähden, kuten … Jatka artikkeliin Tuhala, HARJUMAA

Järvekylä, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Pieni noin 100 ha kosteikko Tallinnassa, Ülemistejärven eteläpäässä Saavutettavuus:  Kosteikko on löydettävissä melko helposti, sekä etelästä, että pohjoisesta. Etelästä pääsee autolla kaikkein lähimmäksi, mutta pohjoisen kautta kohteen saavuttaa paremmin esim. polkupyörällä, koska matkaa autolle tulee reilusti enemmän. Kosteikon ympäri risteilee moninainen polkujen verkosto, ja ulkoilijoita tapaa vähän väliä. Kosteikon läpi soljuvaa vesialuetta … Jatka artikkeliin Järvekylä, HARJUMAA

Marimetsa raba, LÄÄNEMAA

Koko ja laajuus: Laaja vuonna 1981 perustettu suo- ja metsäalue Läänemaan sydänmailla. Yhtenäistä suoaluetta on yli 5000 ha.  Saavutettavuus:  Kohde on melko hyvin saavutettavissa, mutta itse suolle on pitkähkö kävelymatka. Polun pituus edestakaisin on 9 km, josta pitkospuita on 2x2 km. Edestakaiseen matkaan on hyvä varata aikaa vähintään 4–5 tuntia. Linnut/Lajisto: Marimetsa raba on todettu … Jatka artikkeliin Marimetsa raba, LÄÄNEMAA

Salme, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Pieni kylä ison pellon laidalla. Niemi on kapeimmillaan alle 2 km leveä, mutta reipasta muuttoa menee toisinaan myös levällään meren yllä. Saavutettavuus:  Kohde on erinomaisesti saavutettavissa. Bussiyhteyksiä Kuressaareen on vilkkaasti. Lajisto Sõrven niemen tyvellä Salmessa risteävät maalintujen pohjois-eteläsuuntainen reitti ja vesilintujen itä-länsisuuntainen väylä. Maalis-huhtikuussa petoja, kurkia, kyyhkyjä ja varpuslintuja näkyy hyvällä tuulella ennätysmääriä. … Jatka artikkeliin Salme, SAAREMAA

Kaalin meteorikraateri, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Ehkä tunnetuin luonnonmuovaama kohde Saarenmaalla, joka toimii tänäpäivänä pikemminkin turistikohteena.  Arvioidaan että jopa Kalevalassa olisi mainittu noin 7500-7600 vuotta sitten, pudonneen meteoriitin aiheuttama ääni. Tiettävästi putoaminen aiheutti suuria tuhoja, joita on verrattu myös pienen atomipommin räjähdykseen. Meteoriitti hajosi kappaleiksi 5-10 km korkeudessa ja satoi maanpinnalle paloina, joista suurin aiheutti halkaisijaltaan 110 m … Jatka artikkeliin Kaalin meteorikraateri, SAAREMAA

Meenikunno raba, PÕLVAMAA

Koko ja laajuus: 1981 perustettu 1448 hehtaaria käsittävä soidensuojelukokonaisuus Etelä-Viron metsäisessä sydämessä. Saavutettavuus: Kohde on helposti löydettävissä mutta viitoituksia päätieltä kohteelle ei juuri ole. Linnut/Lajisto: Suon lajisto koostuu pääasiassa tavallisista suolajeista kuten kurki, teeri ja kapustarinta. Vähälukuisempaa lajistoa lienee kehrääjä, metso sekä pyy. Suon vähälukuisia kasvilajeja ovat mm. keltalehdokki, nuottaruoho sekä tummalahnanruoho. Majoittuminen ja muut … Jatka artikkeliin Meenikunno raba, PÕLVAMAA