Viron linnusto on Euroopan huippua!
Suomalaisen silmin katsottuna lintuja on usein hämmästyttävän paljon ja touko-lokakuussa päivän lajimäärä kipuaa helposti toiselle sadalle, ennätyksissä jopa lähelle kahta sataa.
YLEISTÄ:
Hanhet:
Maalis-huhtikuussa pelloille ja niityille saapuu satoja tuhansia metsä- ja tundrahanhia. Ensi alkuun lintuja on vain Riianlahden ympärillä, mutta pian ne levittäytyvät lähes kaikkialle lukuunottamatta maan kaakkoisinta ja luoteisinta kulmausta. Tärkeimmät levähdysalueet sijaitsevat Pärnun, Haapsalun, Narvan ja Räpinan väliin jäävillä aukeilla. Lisäksi huhtikuun puolivälissä laitumille saapuu pari sataa tuhatta valkoposkihanhea. Hanhia on keväällä todella paljon, ne lähtevät kohti pesimäalueita toukokuun kuluessa. Sepelhanhista suurin osa muuttaa maan luoteispuolitse. Harvinaisemmista lajeista kiljuhanhia ja lyhytnokkahanhia tavataan vuosittain, kiljukkaita Hiidenmaalla ja lyhytnokkia eniten Pärnun seudulla. Punakaulahanhi on sekin jokavuotinen, yleisimmin ne viihtyvät Matsalun ja tarton alueen valkoposkiparvissa.
Syksyllä hanhimassat ohittavat Viron syys-lokakuussa. Valkoposki- ja sepelhanhet seuraavat Suomenlahden pohjoisrantaa ja niitä näkee eniten luoteen niemenkärjissä ja Matsalun alueella. Harmaahanhien reitti kulkee kaakompana, Tarton korkeudella tai joinakin vuosina vieläkin etelämpänä.
Pöllöt:
Virossa pöllöjen tiheydet ovat korkeat. Yleisin laji on sarvipöllö, mutta kanta on melkein tasoissa viirupöllön kanssa ja kanta vaihtelee paljolti myyrätilanteen mukaan. Viirupöllöjä näkee selvästi Etelä-Suomea useammin etenkin teiden varrella kyttäilemässä ja runsaita ovat myös lehto- ja varpuspöllö. Helmipöllöjä pesii koko maassa vain muutama sata paria ja kanta on laskenut selvästi. Myös huuhkaja on tuntemattomasta syystä 2010-luvulla vähentynyt ja edes lajin kuulemiseksi pitää tietää ja tuntea paikkoja jossa laji esintyy, puhumattakaan lajin näkemisestä. Harvinaisia lapin- ja hiiripöllöä pesii hyvinä vuosina ehkä muutama pari. Hiiripöllö on pääasiassa vain talvivieras, samoin kuin erittäin harvinainen tunturipöllö. Odotetuin uusi pesimälaji on tornipöllö, jonka tiedetään pesivän jo Itämeren eteläosissa.
Pesimäkanta 2019 (viron maapinta-ala 7x ja metsäpinta-ala 10x pienempi kuin Suomessa)
sarvipöllö 1500-3000 pesivää paria (Suomessa 2000-10 000 pp)
lehtopöllö 1500-2000 pp (Suomessa 1500-2500 pp)
viirupöllö 1000-1500 pp (Suomessa 2500-4000 pp)
varpuspöllö 1000-1500 pp (Suomessa 3500-6000 pp)
helmipöllö 100-200 pp (Suomessa 2000-8000 pp)
huuhkaja 30-50 pp (Suomessa 1300-1400 pp)
suopöllö 5-20 pp (Suomessa 2000-10000 pp)
lapinpöllö 0-3 pp (Suomessa 300-2000 pp)
hiiripöllö 0 pp (Suomessa 2000-6000 pp)
Viirupöllö (c) Timo Nuoranen
Tikat:
Hyviä tikkametsiä on eri puolilla kautta maan. Moni metsäkaistale ei ole metsänhoitajaa nähnytkään, vaan lahottajat, hyönteiset ja sen myötä myös tikat saavat vapaasti olla ja elellä. Käpytikka on selvästi yleisin laji, lisäksi palokärjen, harmaapää-, valkoselkä-, pikku- ja pohjantikan pesimäkannaksi arvioidaan tuhansia. Tammitikka levisi maahan 2000-luvun alussa ja nykyään pesiviä pareja on 400 pp. Vihertikka sen sijaan vähenee – Hiiumaalla sitä ei ole, mantereella laji on ilmeisesti häviämässä ja Saaremaalta lajai ei tavata enää säännöllisesti. Vastaavasti saarilta puuttuvat harmaapää-, valkoselkä-, tammi- ja pohjantikka.
Pesimäkanta 2019
käpytikka 40 000-60 000 pp (Suomessa 300 000-700 000 pp)
palokärki 5000-7000 pp (Suomessa 30 000-50 000 pp)
valkoselkätikka 4000-6000 pp (Suomessa 200-250 pp)
pikkutikka 3500-5000 pp (Suomessa 4000-7000 pp)
harmaapäätikka 3000-5000 pp (Suomessa 1500-4000 pp)
pohjantikka 2000-4000 pp (Suomessa 25 000 pp)
tammitikka 300-500 pp (suomi 0pp)
vihertikka 1-20 pp (suomi 0pp)
Tammitikka (c) Timo Nuoranen
Talvi:
Lintuja on eniten Saaremaalla, Hiiumaalla ja Tallinnassa. Väinameri jäätyy useimpina vuosina, mutta saarten länsipuolella talvehtii yleensä tukeva joukko vesilintuja ja lokkeja. Maalinnuista hiirihaukka on yleinen. Mantereella linnut keskittyvät ihmisten lähelle, vaikka varsinaisia ruokintoja ei edelleenkään paljon ole. Mm. viitatiainen, pähkinänakkeli ja monet tikat ovat runsaita.
Nisäkkäät tallustavat talvellakin metsissä ja niiden lumijälkiä näkyy joka puolella – jos on lunta. Lumitilanteen näkee ilmatieteen laitoksen sivulta. Kalojen osalta herkullisia ovat myyntitiskin nahkiaiset tai merestä pyydetyt ankerias, nokkahauki ja mustatäplätokko. Peipsin kymmenien kalalajien joukosta voi saaliina nousta myös punasalakka tai jopa monni.
Kevät:
Kevät puhkeaa etelässä keskimäärin vähän aikaisemmin kuin Suomessa. Varhaisia muuttolintuja voi saapua jo helmikuussa, mutta varmasti vilkas muutto viriää vasta maaliskuussa. Massat ovat aikajärjestyksessä ensin hanhet, sitten peippolinnut, hyönteissyöjät, arktiset vesilinnut ja lopulta touko-kesäkuun vaihteessa kahlaajat. Mukavan runsaina suomalaisen silmille pomppaavat rannikon ristisorsat ja pikkutiirat, sisämaan haikarat ja kiljukotkat sekä paikoin vakituiset harjalintu ja keltahemppo.
Muuton tarkkailu on antoisinta kohdassa, jossa reunavaikutus tiivistää lintujen reitit ahtaalle. Tällaisia ovat esimerkiksi Pärnumaan rannikko, Suursalmi, Salme Saarenmaalla, Ristna Hiidenmaalla, Põõsaspea Läänemaalla ja Suomenlahden rannikko Itä-Virumaalla. Muualla määrät ovat pienempiä, kun muutto kulkee enemmän hajallaan.
Kasvit ilmaantuvat esiin omassa aikataulussaan. Tienvarsilla huomaa heti ylettömän runsaat kevätesikot, pähkinäpensaan norkot ja saarnien sekavat siemenryppäät. Sini- ja valkovuokkojen seassa myös kelta- ja arovuokko ovat yleisiä. Kylmänkukkia rehottaa niityn täydeltä, tammimetsissä imikät kukoistavat ja lehdoista voi löytää laikkukaupalla suomukkaa. Kesää kohti käännyttäessä kömpivät kämmekätkin pintaan – toukokuun lopulla kukkii tavanmukaisesti jo 15 lajia. Samaan aikaan kuoriutuvat hellepäivinä ensimmäiset lampi- ja hukankorennot. Ruskohukkaa on toisinaan touko-kesäkuun vaihteessa jo tuhansittain.
Kesä:
Kesäkuun alku on riemun aikaa, kun linnunlaulu raikaa ja viitakerttunen lurittaa yöhön taikaa. Moninaiset elinympäristöt ovat maan suuri rikkaus. Soilla soi muiden kahlaajien joukossa mustapyrstökuiri käkien kukunnan keskellä. Metsissä kaikuu kuhakeittäjän vislaus yhdessä pikkusiepon jankuttavan säkeen kanssa. Niityillä näkyy ylettömästi pensastaskuja, ja pienellä onnella sieltä hoksaa peltopyypoikueen tai turturikyyhkyn. Kosteikoilla yölaulajien konsertin yllä riekkuu rastaskerttusen ruokkoamaton rallatus.
Juhannukselta alkaa kahlaajien syysmuutto. Niitä pysähtyy parvikaupalla sinne tänne, erityisesti Haversiin (Läänemaa), Matsaluun (Pärnumaa), Luidjaan (Hiidenmaa) ja Koguvaan (Muhu). Hyvänä päivänä rannikolla näkee päivässä satoja, jopa tuhansia muuttavia kahlaajia. Naurulokin syysmuuton huippu on keskikesällä, mustalinnun koiraat menevät heinäkuussa. Elokuun lajikirjo onkin jo varsin rusas, kun moni peto- ja varpuslintu lähtee liikkeelle.
Puustossa lehtipuut peittoavat havupuut – saarnia kasvaa joka puolella ja kynäjalava on varsin tavallinen, pyökkiä ei sentään löydä kuin aivan etelärajalta. Maaperän ansiosta kalkkia suosivat kasvit ovat yleisiä. Kämmeköiden noin 35:stä lajista seitsemän kasvaa lähes yksinomaan Saarenmaalla ja toiset seitsemän valtaosin mantereella. Moni Suomen etelärannikon erikoisuus on Eestissä sopivin paikoin aivan yleinen, kuten rantojen meriotakilokki ja kenttäorakko, kosteiden kohtien sorsanputki ja vata, ketojen porkkana ja mäkikaura tai lehtojen maitikka ja hammasjuuri. Jännittävät Hottonia palustris, Angelica palustris tai Carex davalliana eivät kasva Suomessa ensinkään.
Päiväperhosissa on toistakymmentä lajia, joita ei Suomessa elä, kuten vaikkapa heinähiipijä ja noppaperhonen. Vastaavia yöperhoslajeja on toista sataa. Moni näistä on levittäytymässä pohjoisemmaksi, ja saattaa ennen pitkää asettua Suomeenkin.
Kosteikoilla näkee pääosin samat sudenkorennot kuin Etelä-Suomessa. Yleisten lajien lisäksi myös idänkirsi-, eteläntytön-, kääpiötytön- ja verikorennon levinneisyys kattaa koko maan. Etelästä ajoittain vaeltavat etelänukon- ja kulkusyyskorento ovat luonnollisesti täällä tavallisempia kuin pohjoisessa, samoin keisarikorento. Sahalehti kasvaa järvissä Tallinnan itäpuolella, varsinkin kaakossa. Sen seuralainen viherukonkorento asustaa näiden lutakoiden lisäksi paikoin länsirannikolla. Kaakosta voi tuurilla löytää myös idänjoki- ja sorjahukankorennon. Hentokeiju-, lännenkirsi-, keritytön-, kiilaukon-, sormusukon- ja hoikkasinikorento ovat harvinaisia. Taigatytön-, pohjanukon-ja hoikkasinikorennon löytää paljon helpommin Suomesta kuin Eestistä.
Syksy:
Syysmuutto lähtee liikkeelle kesäkuun puolivälin vaiheilla heti kevään päätyttyä. Hyönteissyöjien muutto käynnistyy elokuun alussa ja petolinnuilla kuun lopussa. Syyskuu on suurten massojen aikaa, kun Siperian vesilinnut vyöryvät rannikoilla ja monet varpuslinnut – etenkin peipot – kansoittavat taivaan. Yksilömäärät pysyvät suurina vielä lokakuun loppupuolelle asti, mutta sitten muutto hiljenee. Marraskuussa pohjoisesta saapuu myöhään muuttavia lajeja, kuten merisirri, koskikara ja vuorihemppo.
Suomalaisen silmin erikoisinta on jokavuotinen runsas syysarktika. Põõsaspean ohittaa kesäkuun lopun ja marraskuun alun välillä kaksi miljoonaa lintua, runsaimpina mustalintu, alli ja valkoposkihanhi. Erinomaisia havaintopaikka ovat Ristna ja Tahkuna Hiidenmaalla. Uikkujen, kuikkien, tukkakoskeloiden, lapasotkien ym. runsaus on väliin ylenpalttista. Maalintujakin näissä niemissä käy, mutta määrät jäävät yleensä vähäisiksi. Maalintujen muutto keskittyy tiukimmin etelän tai lounaan suuntaisiin kärkiin, kuten Puise, Kabli, Kihnu ja Sõrve. Näistä kaksi ensimmäistä loistavat vaelluslintujen määrissä ja toiset kaksi etenkin jokavuotisissa vakiomuuttajissa. Puisessa on nähty tikkoja ja tiaisia merkittäviä määriä, Kablissa rengastetaan eniten tiaisia ja hippiäisiä. Sõrven kautta muuttaa vuosittain 1-3 miljoonaa maalintua, Kihnussa mahdollisesti saman verran, mutta siellä havainnointia on vasta vähän.
Sienisato vaihtelee paljon vuodesta toiseen. Maaperän kalkki on joillekin sienille oleellisen tärkeää ja sitähän täällä riittää. Käävät ovat lähes samoja kuin Etelä-Suomessa – lisänä on kymmenkunta erittäin harvinaista ja puolen tusinaa hyvin vähälukuista lajia. Saarnen ja pähkinäpensaan yletön runsaus tarkoittaa tietysti, että niillä elävät käävät ovat yleisiä. Kuten sienten, myös limasienten esiintymisessä on hyviä ja huonoja vuosia. Niiden usein yleismaailmallinen levinneisyys tarkoittanee, että lajit ovat samat Suomenlahden molemmin puolin. Kauriiden kiima-ajan käheä karjunta kuuluu syysöihin. Metsäkauriita on runsaasti joka puolella, isokauriita vain saarilla. Valtaosa villisioista kuoli vuoden 2017 rutossa. Syksyllä vielä ensimmäisten pakkasöiden jälkeenkin kasvit kukkivat ja hyönteiset koikkelehtivat. Rannikkoseuduilla meren lämmössä näitä eliöitä voi harvakseltaan tavata vielä marraskuussakin.
Viron retkiopas 