Ruhnu, SAAREMAA

Koko ja laajuus: Ruhnu on 11,5 neliökilometriä kattava saari keskellä Riianlahtea. Se kuuluu hallinnollisesti Saarenmaalle ja on Viron kuntauudistuksen (2017) myötä Viron pienin kunta. Saari on pääosin metsää, noin 60% siitä on mäntymetsää, mutta länsirannalla on myös peltoja ja niittyjä. Saavutettavuus:  Kohtalaisen hankalasti saavutettava saari. Laivayhteys toimiin nykyisin Pärnusta ja Roomassaaresta (Kuressaare) mutta on epäsäännöllinen … Jatka artikkeliin Ruhnu, SAAREMAA

Kadrina, LÄÄNE-VIRUMAA

Koko ja laajuus: Kadrinan eteläpuolella sijaitsee kaksi lintu- tai luontokohdetta, Kadrina paisjärv ja Neerutin maisemansuojelualue. Saavutettavuus:  Molemmille kohteille on helppo päästä Linnut/Lajisto: Kadrina paisjärvelle kerääntyy Anaksia ja muita rehevän järven lintuja keväällä ja etenkin syksyllä. Seudun laajoilla pelloilla tepastelee peltokanoja ja muut peltolinnutkin ovat yleisiä. Paisjärvellä voi tavata pieniä kahlaajaparvia ainakin syksyllä. Neerutin suojelualue tunnetaan … Jatka artikkeliin Kadrina, LÄÄNE-VIRUMAA

Prangli, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Viimsin kuntaan hallinnollisesti kuuluva iso, ympäri vuoden asuttu saari sijaitsee Tallinnan edustalla olevalla merialueella. Saaren kokonaispinta-ala on yli 6 km2. Maasto on valtaosin hiekkaista mäntymetsää, ja monet rannat ovat karun kivisiä hiekkapitoisia paikkoja. Myös joitakin lehtoniittyjä esiintyy. Saavutettavuus:  Prangli on saavutettavissa ympäri vuoden. Lautta lähtee Leppneemestä, Viimsistä, kaksi kertaa päivässä, 7 päivää … Jatka artikkeliin Prangli, HARJUMAA

Aegna, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Tallinnan kaupunkialueeseen hallinnollisesti kuuluva saari muodostaa kokonaisuudessaan Aegnan Maastikukaitsealan (MKA, maisemansuojelualue). Saaren kokonaispinta-ala on 3 km2, josta havumetsää on 85%. Se sijaitsee Tallinnan laivasatamasta n. 14 km pohjoiseen. Saavutettavuus:  Aegna on Tallinnan edustan kolmesta mielenkiintoisesta saaresta helpoiten saavutettava.  Saarelle pääsee myös Tallinnan bussikortilla; liikennöintiä on toukokuusta syyskuulle. Linnut/Lajisto Linnusto ja eläimistö muodostuu … Jatka artikkeliin Aegna, HARJUMAA

Lahemaan kansallispuisto, HARJUMAA

Koko ja laajuus: Kahden maakunnan, Harjumaan ja Lääne-Virumaan alueelle levittäytyvä suojelualue. Se perustettiin 1971, ollen Viron vanhin ja keskittyen lähinnä metsien ja merenrantaekosys-teemin suojelemiseen. Kokonaispinta-ala noin 74 000 ha, josta merta lähes 27 000 ha. Saavutettavuus:  Seudulle pääsee helposti monesta suunnasta. Puiston läpi kulkee useita pääasiassa pieniä sorateitä. Varsinaisia luontokeskittymiä alueella ei ole, vaan se … Jatka artikkeliin Lahemaan kansallispuisto, HARJUMAA

Luhasoo MKA, VÕRUMAA

Koko ja laajuus: Reilu 900 ha soidensuojelualue aivan eteläisimmässä Virossa. Saavutettavuus:  Itse kohteelle on helppo löytää ja opasteita on heti ison tien varresta p-paikalle. Varsinainen maasto-osuus on kuitenkin haastavampi sillä pitkospuut ovat huonokuntoiset. Vuoden 2017 kesällä osa pitkospuista oli remontin alla, joten toivoa paremmasta on. Linnut/Lajisto: Linnustollisesti kohde on vaatimaton ja vain perussuolajit, kuten teeri … Jatka artikkeliin Luhasoo MKA, VÕRUMAA

Viljandi, VILJANDIMAA

Koko ja laajuus: Neljän kilometrin pituisen Viljandi järven pohjoispuolella levittäytyy 10 neliökilometrin kaupunkialue. Järven pinta on selvästi kaupunkia alempana syvässä rotkossa. Helpointa retkeilymaastoa ovat järven niityrannat ja pohjoispään kosteikko sekä vanhaa linnoitusta ympäröivät puistot ja pusikot. Lossimäen ja riippusillan luona huojuu vanhan puiston puita. Lännempänä Hariduse kadun takana rinne on kosteapohjainen pähkinälehto. Saavutettavuus:  Helppoa. Linnut/lajisto: … Jatka artikkeliin Viljandi, VILJANDIMAA

Kivistiku metsapark, VILJANDIMAA

Koko ja laajuus: Metsäinen 17 hehtaarin maisemansuojelualue Vana-Võidussa, Mädajärven etelärannalla. Saavutettavuus:  Viljandin keskusta on linnuntietä 5 km lounaaseen. Alueen eteläreunassa kulkee hiekkatie. Linnut/lajisto: Pähkinäpohjainen luonnontilaista muistuttava vanha sekametsä. Oletettavasti monipuolinen kasvi- ja kääpälajisto. Majoittuminen ja muut palvelut: Viljandissa kaikki tarvittava Rakenteet: - Ajo-ohje: Lähde Viljandista itään Tarton tielle (92). Liikenneympyrästä 3,4 km:n jälkeen käänny luoteeseen; … Jatka artikkeliin Kivistiku metsapark, VILJANDIMAA

Heimtali park (Loodi LP), VILJANDIMAA

Koko ja laajuus: Metsäinen 3,5 neliökilometrin suojelualue Heimtalissa. Rinnemetsiä ja pikku lampia Raudna joen lounaispuolella. Saavutettavuus: Viljandin keskusta on linnuntietä 7 km koilliseen. Paikalle pääsee tietä myöten. Linnut/lajisto: Maan vanhimpiin kuuluva lehtoinen puisto on pyyn ja pikkusiepon pesimäympäristöä. Myös kiintoisaa kämmekkäseutua, lajistossa mm. suoneidonvaippa ja kalkkimaariankämmekkä. Majoittuminen ja muut palvelut: Viljandissa kaikki tarvittava Rakenteet: - … Jatka artikkeliin Heimtali park (Loodi LP), VILJANDIMAA

Võhandu jõe ürgorg, PÕLVAMAA

Koko ja laajuus: Upea useista devonikauden hiekkakivitörmistä koostuva suojelualue Saavutettavuus:  Mutkittelevaa jokea seurailee autotie jonka varrelta näke muutamia jokitörmiä. Jokialueen ja törmät hahmottaa parhaiten vesiteitse kanootilla. Linnut/Lajisto: Alueen rehevään ja monipuoliseen lajistoon kuuluu mm. kuningaskalastaja sekä todennäköisesti alueella esiintyvä virtavästäräkki. Alueen peruslajistoon kuuluu myös vanhan metsän lintulajistoa kuten töyhtö- ja hömötiainen sekä monet muut. Majoittuminen ja … Jatka artikkeliin Võhandu jõe ürgorg, PÕLVAMAA