Koko ja laajuus:
Keila-joki saa alkunsa Raplan läheltä. Ensimmäiset 50 kilometriä ravitsevat moision toisensa jälkeen. Alajuoksu Tuulasta Keilan kautta merelle halkoo 20 kilometrin matkalla peltoja. Keilan pohjoispuolella Karjakülassa kasvatetaan minkkejä ja ruokitaan näin ollen lokkeja. Rannikon lähellä Keila-Joassa koski kuohuu ja putous pauhaa. Väänan suojelualue jää joelta hieman itään.
Saavutettavuus:
Pelloille näkee kehysteiltä monesta kohdasta. Karjakülan lintumassaa on tyydyttävä tarkkailemaan sivusta länsipuolelta.
Lajisto:
Keväällä aivan Keilan kaupungin pohjoispuolelle muodostuu tulva-alue, missä voi kohdata parhaimmillaan jopa yli 20 000 hanhea. Laajalle tulva-alueelle näkee huonosti, mutta etenkin iltaisin hanhet kokoontuvat läheisille pelloille. Koski ja putous ovat suosittuja turistikohteita ja siellä virtaa vierustaa kävelyteiden verkosto. Väänan suon seikkailuun pääsee rämpimään parhaiten pohjoisen puolelta. Syksyn mittaan aukeilla saalistaa toisinaan joutilaita petolintuja. Talvella pelloilta voi etsiä hiirihaukkoja ja piekanoita, kosken korvalta karoja tai kuningaskalastajaa.
Hieman etelämpänä, Tuula pellot ovat myös oiva lintukohde. Hanhia kokoontuu maantien laidassa etenkin suuren maatilan viereen sekä muille läheisille pelloille.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Keilassa on ravintoa ja polttoainetta saatavilla, mutta majoitus järjestyy meren rannasta Laulasmaalta.
Rakenteet:
Väänan suon etelälaidassa huojuu torni.
Ajo-ohje:
Keilaan pääsee linja-autolla tai junalla.
Lisätiedot:
Türisalu pankin kohdalla merestä kohoaa pelottava jyrkänne. Kirjailija Eduard Wilden muistokivi on jostain syystä Karjakülassa.
http://www.reisijutud.com/node/1824
Paras aika havainnoida:
Alkukeväällä sulat pellot houkuttavat paikalle muuttolintuja. Suon kasvit ja sudenkorennot kukoistavat keskikesällä. Koskikara saapuu Keila-Joaan alkutalvella.
In short:
River Keila starts some 70 km inland. The lower reaches flow within fields all the way from Tuula to the coast. These fields are the hunting-ground of buzzards all year round. In early spring the fields melt soon and Geese, Lapwings etc. start to show up. In autumn raptors often linger here. In winter the mink farm at Karjaküla attracts Gulls and Corvids.
Close to the coast at Keila-Joa the river turns to rapids and waterfall. Search here for Dipper and Kingfisher. From Türisalu bank you get a splendid view over the sea but usually birds are few and far between. In summer if you have the time you can wander into Vääna protection area for plants and dragonflies of the bog.
Buses come to Keila and Keila-Joa, also train to Keila. There are shops and petrol-station in Keila but for accommodation you need to go to Laulasmaa by the sea.