Koko ja laajuus:
Kõrgessaaren rannikko on 15 kilometrin matkalta kauttaaltaan vesi- ja rantalintujen levähdysalue. Yhtenäistä rantalinjaa on vähän, ja erikokoiset ja -muotoiset kosteikot tarjoavat suojaa monenlaisille levähtäjille ja pesijöille. Keskeisintä aluetta ovat Kiriku- ja Ninalaht. Kirikulaht on matala ja vähäsuolainen sisälahti, jonka pinta-ala on 50 ha, ja se kuuluu Kõrgessaare-Mudasten suojelualueeseen. Suojelualueen pinta-ala on kaikkiaan yli 1000 ha.
Saavutettavuus:
Autolla pärjää helposti Kõrgessaaressa, mutta muualla tiet ovat hankalia. Linja-auto saapuu keskustaan kaupan eteen. Kõrgessaaren ja Kootsaaren välillä komppaaminen vaatii tarmoa.
Lajisto:
Katselupaikat kaupungin satamassa ja Kirikulahden lounaisrannalla löytyvät helposti. Pesimäaikana alueella viihtyy uikkuja ja muita vesilintuja, ja saattaapa vaikeasti näyttäytyvä mustahaikarakin esittäytyä. Laji on kuitenkin vähentymässä ja Hiidenmaan pesimäkanta lepää tällä hetkellä 1-2 parin varassa. Muuttoaikoina keväin syksyin meren puolella lepää runsain mitoin sukeltajasorsia, ja ainakin tukkasotkia alue miellyttää kovasti. Keväällä 2020 lahdella lepäili melkein 3000 yksilöä. Alueelle tunnusomaisia muita lepäilijöitä ovat kahlaajat, haikarat, hanhet ja muut vesilinnut. Joinakin vuosina ruovikoissa levähtää myös suuria parvia pääskyjä ja kottaraisia.
Alueen länsiosassa sijaitseva Luidja laht on tunnettu kahlaajaranta. Paikalla tapaa hyvinä muuttoaikoina etenkin sirrejä. Näistä runsaimpina ovat iso- ja suosirri. Myös muut kahlaajalajit ovat yleisiä, ainakin silloin kuin rakkolevää on runsaasti tarjolla. Luidjalahden tyvellä on suojeltu tervalepikkö, joka kuuluu suurempaan Luidjan luonnonsuojelualueeseen. Taustalta löytyy halu suitsia liikkuvia dyynejä. Suojeltua lepikkoa on tätä nykyään 17 ha ja se on perustettu niinkin aikaisin kun 1901.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Kaupungissa toimii kauppa, posti ja pankki, mutta motelli ja ravintola ovat avoinna vain keskikesällä. Hotelli pitää etsiä Kärdlasta asti. Kaupungin luoteispuolella niemenkärjessä on RMK:n leiriytymisalue.
Rakenteet:
Ajo-ohje:
Kootsaareen lähdetään päätieltä pohjoiseen Reigi –pysäkin kohdalta. Kõrgessaareen vie kaksi päällystettyä tietä. Kirikulahdelle johtava pikkutie alkaa 200m kaupalta etelään. Paope lahden rannalle vie keskustasta Nõmmerga tee. Luidja lahtea voi lähestyä Luidjan tai Paopen kohdalta.
Lisätiedot:
Keskeiset Kõrgessaaren paikat on nopeasti katsottu, mutta laajemmat alueet Kootsaaresta Luidjaan vaativat aikaa.
Paras aika havainnoida:
Keväällä vesi- ja rantalintuja lepäilee huhti-toukokuussa. Syyskausi jatkuu kesän kahlaajista jäiden tuloon asti.
In short:
The whole coastal area around Kõrgessaare is a stop-over area for Herons, Wildfowl and Waders both in spring and in autumn. You reach Kootsaare nina in the west if you turn north at Reigi bus-stop. From Kõrgessaare harbor you get a good view over the central area. One narrow dirt road leads to Kirikulaht and another to Paope laht. Best place for sandpipers is at the NE-end of Luidja laht.
Kõrgessaare has shop, bank and post, but the motel and restaurant are only open in midsummer. Bus comes straight to city center. Nearest hotel is in Kärdla. Camping-site is two kilometers NW from Kõrgessaare.