Syysretki Matsaluun ja Põõsaspeaan

Matsalu 25.-30.9.2023 (5 yötä)

Retkellä seurataan lintumuuttoa aamuisin Põõsaspeassa ja päivisin kierretään Haapsalun ja Matsalun paikalliskertymiä.


Takuuvarma retki nähdä huikeita lintumääriä! Matsalun lahti on Viron vanhin Ramsar-sopimuksella suojeltu kosteikkoalue joka kerää syksyllä ja keväällä valtavia määriä muuttolintuja. Retkellä tutustutaan Matsalun etelä- ja pohjoisrannikkoon sekä Haapsalun alueen kohteisiin. Aamumuuttoa staijataan Põõsaspeassa.

Syyskuun lopussa Suomen kurjet kokoontuvat massoittain Matsalun pelloille ruokailemaan ennen muuttomatkan jatkumista etelään. Myös joutsenia ja hanhia on runsaasti joka puolella Matsalua. Molempia lajiryhmiä voi nähdä olosuhteista tai säistä riippuen vähintään tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia. Muita vesilintuja kuten anaksia ja sotkia nähdään myös paljon. Retkellä pyritään etsimään myös tikkoja ja petolintuja, mikäli aikaa jää. Arktinen vesilintumuutto jäämereltä tiivistyy ja Põõsaspeassa voi nähdä päivässä satoja tuhansia lintuja parhaana päivänä. Suotuisten muutovirtausten osuessa ajankohtaan myös Suomen kurjet muuttavat.

retken alustava hinta 660eur/henkilö/2h huoneessa (1h huoneessa 730 eur)

hinta sisältää matkat ja kuljetukset retkellä sekä majoituksen aamisella. (Ruokailut omakustanteisesti.)

Sitova ilmoittautuminen retkelle.

Ilmoittaumisen jälkeen saat vielä myöhemmin vahvistussähköpostin.


Katso tarkemmin kohdetietoja täältä. Matsalu, Puise, Haapsalu, Põõsaspea

palaa takaisin retkisivulle