Koko ja laajuus:
Undvan niemi on laaja metsien ja soiden pirstoma niemi mutta nähtävyydet siellä ovat pienellä alueella. Merialue on laaja mutta yhdestä pisteestä hallitsee kohtalaisen suuren alueen linnut sekä muuton. Aivan niemen läntisimmässä kolkassa sijaitsee valokuvauksellinen Kiipsaaren (Harilaid) majakka, missä on ollut neuvostoaikana ydinkäyttöinen generaattori.
Saavutettavuus:
Autotie vie perille asti, mutta ajomatkaa majoitukselta tulee kosolti, joten ole aikasin aamulla liikkeellä.
Linnut:
Undvan somerikkoinen niemi työntyy luoteeseen avomerelle ja sieltä on hyvät näkymät merimuutolle. Paikka on parhaimmillaan etenkin talvella, jolloin rannikko on vielä sula, sisämaan vetäytyessä lumipeitteeseen. Talven pakenevia vesilintuja ja kahlaajia voi tavata keskitalvellakin, riippuen jäätilanteesta. Vilsandin ohella Undva on paras paikka nähdä allihaahkoja tai muita talvisia vesilintuja.
Majoittuminen:
Lähimmät majoituspaikat ovat kaukana kohteelta. Majoittua voi joko Kuressaaressa tai vaikkapa Sörven lintuasemalla.
Palvelut:
Kaupat ja muut palvelut ovat Kuressaaressa.
Ajo-ohje:
Kuressaaren keskustasta on tunnin ajomatka kohteelle (yli 55km). Useat reitit vievät perille, nopein tie lienee Kihelkonnan kautta. Viimeiset 8 km ovat heikkotasoisempaa hiekkatietä, mutta tiepohja on kovaa ja perille pääsee myös henkilöautolla. Matka tuntuu kelirikon aikaan pitkältä mutta ole kärsivällinen.
Lisätiedot: