Koko ja laajuus:
Kalvin matala ja hiekkapohjainen ranta käsittää vain joitakin neliökilometrejä.
Saavutettavuus:
Perille lähes rantaan vie pienehkö autotie, josta on polkua kävellen 500m rantaan
Linnut:
Kalvi lienee Lääne-Virumaan yksi parhaista lintupaikoista. Kohde ”löytyi” ensimmäisen kerran vasta vuoden 2015 Estonian Open -rallissa ja se osoittautui heti erinomaiseksi kahlaajarannaksi. Rallissa nähtiin kaikki loppukesälle tyypilliset kahlaajalajit yhdeltä seisomalta. Rannalle kannattaa poiketa aamusta, sillä silloin on parhaat valot ja etenkin loppukesästä vähiten kahlaajia hätisteleviä uimareita.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Lähin majoituspaikka on Kalvi Mõis, mutta Rakveressä on lisää majoitusta ja kauppapalvelut.
Rakenteet:
Lintuja näkee hyvin ainoastaan suppealta alueelta rannasta, joka on aivan merenpinnan tasalla. Keväällä tai matalan meriveden aikaan rantaa ja lintuja voi lähestyä aivan merenrantaa seuraillen.
Ajo-ohje:
Päätieltä Tallinna-Narva käännytään Kalviin vievälle tielle. Kun saavutaan Kalvin kartanolle jatketaan hiekkatietä kohti uimarantaa (ujumiskoht). Auto on syytä jättää 500m ennen rantaa. Älä kävele uimarannalle vaan pysy vasemmalla, jolloin rannasta aukeaa parhaat, vaikkakin vaatimattomat näköalat.
Lisätiedot:
Kalvin lähipelloilla kannattaa myös pysähtyä, sillä etenkin loppukesästä lintuja voi olla paljon.
Paras aika havainnoida:
Kevät ja syksy ja etenkin loppukesä