Koko ja laajuus:
Kõpu on pieni, idyllinen kylä samannimisellä niemellä ja on tiettävästi Hiidenmaan vanhinta osaa. Kylä sijaitsee niemen keskivaiheilla ja sen tunnistaa viimeistään majakasta. Alue jää tultaessa vasemmalle kädelle, ja se on helppo jättää huomiotta, jos ei ole tarkkana. Kylän laitamilla tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja luonnonrauha on käsin kosketeltavaa. Niemellä elää pysyvästi vain 200 ihmistä.
Itse kylä on pieni, mutta se poikkeaa ympärillä olevasta monotonisesta havumetsäalueesta ja houkuttelee pesimään ja levähtämään mielenkiintoista lajistoa. Niemellä on useita pienempiä suojelualueita, jotka on perustettu rannikon ja etenkin dyynien suojelemiseksi. Alueella sijaitsee mm. soistuneita ja liikkuvia dyynejä ja monet niistä ovat pienialaisia.
Saavutettavuus:
Saaren länsiosassa sijaitseva kohde on helposti löydettävissä, kunhan ei aja ohi Ristnaan menevää tietä.
Lajisto:
Kõpun niemi on Hiidenmaan parasta kämmekkäseutua. Lajistoon kuuluvat mm. mm. kiiltovalkku (Liparis loeselii), metsänemä (Epipogium aphyllum), herttakaksikko (Neottia cordata), kirkiruoho (Gymnadenia conopsea), kaitakämmekkä (Dactylorhiza traunsteineri), ja veripunakämmekkä (Dactylorhiza incarnata subsp. cruenta). Niemi on myös harvinaisen lahokaviosammalen (Buxbaumia viridis) esiintymispaikka.
Linnusto on tyypillistä vanhojen havumetsien lajistoa ja siihen kuuluvat mm. kehrääjä ja kangaskiuru, sekä harvinaisempina ruisrääkkä ja merikotka.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Lähin majapaikka on Pihla talu vain muutaman sadan metrin päässä. Kaupat ja muut palvelut ovat Kõrgessaaressa. Kalanassa on kesäravintola ja lisää majoituspaikkoja.
Rakenteet:
Ajo-ohje:
Opasteet vievät kohti Kõpun majakkaa, mutta älä käänny Kärdlasta tullessasi oikealle vaan alas mäkeä vasemmalle.
Lisätiedot:
Kõpu tunnetaan majakastaan, joka on Baltian ja Itämeren vanhin. Majakka on valmistunut virallisesti vuonna 1531, mutta se on muuttanut muotoaan aikojen saatossa paljon. Ensin majakka oli vain kyhäelmä, jonka yläosassa poltettiin avonaista tulta. Hiidenmaan luoteispuolella olevat matalat rannat olivat uhka merenkululle jo 1400-luvun lopulla, jolloin myös Hansaliitto puolsi majakan rakentamista. Majakka on avoinna kesäsesonkina ja sisään pääsee muutaman euron lipulla. Majakan laella avautuu tasanne, jolta on silmiä huumaava 360 asteen näköala. Majakan juurelle on perustettu pieni kahvila väsynyttä matkaajaa virvoittamaan.
Paras aika havainnoida:
alkukesä – loppukesä