Koko ja laajuus:
Vilsandin saari on koko Viron läntisin paikka ja sitä ympäröivä kansallispuisto koko Baltian vanhin suojelualue. Se on suurehko, matalaa vesialuetta ja rantoja suojeleva kansallispuisto, ja siihen kuuluu maa-alueita vain 7500 hehtaaria. Itse pääsaaren lisäksi puistoon kuuluu osia Saarenmaan mantereesta, sekä noin 160 pienempää luotoa tai saarta. Koko puiston laajuus on 240 neliökilometriä. Vilsandi kuuluu myös Ramsar-kohteisiin.
Saavutettavuus: ![]()
Saari on vaikeasti tavoitettavissa ja sinne pääsee vain erikoiskuljetuksella. Tätä kannattaa tiedustella esimerkiksi kansallispuiston opastuskeskuksesta, Loonan kartanosta, Kihelkonnasta.
Lajisto:
Kansallispuiston alueella on tavattu moninainen ja erityinen kasvilajisto. Kolmannes tavatuista noin 600 kasvilajista on harvinaisia muualla maassa. Suurin osa on riippuvaista etenkin suolaisesta ja kalkkipitoisesta maaperästä. Mielenkiintoisimmat lajit ovat mm. tanskankuirimo (Cochlearia danica), merimaruna (Artemisia maritima), ruusukekalkkikämmekkä (Anacamptis morio) ja saarenmaanlaukku (Rhinanthus osiliensis), sekä vanha havainto merihaarikosta (Sagina maritima). Kämmeköitä tavataan yli 20 lajia ja harvinaisin näistä on saarenmaankämmekkä (Dactylorhiza osiliensis). Lajin löysivät suomalaiset kasviretkeilijät vuonna 2000 ja muutaman vuoden tutkimisen jälkeen laji voitiin laittaa kirjoihin omana lajinaan.
Eläinlajeista harmaahylje on alueella lukuinen ja käyttää pikkusaaria etenkin pesimäaikaan. Jäiden myötä pääsaaren lajistoon on kotiutunut myös metsäkauris ja villisika, todennäköisesti myös Saarenmaalla kovasti yleistynyt saksanhirvi.
Kansallispuiston alueella on tavattu 250 lintulajia, joista 112 on todettu pesivänä. Valtalajeina pesimälajistossa ovat lokit ja tiirat, sekä haahka ja merihanhi. Mielenkiintoisin laji on merialueella talvehtiva allihaahka, jota on vaikea tavata maassa missään muualla. Saariston yli muuttaa joka vuosi moninainen lajisto, joista ehkä äänekkäin lienee valkoposkihanhi. Laji kotiutui saaren pesimälajistoon jo kauan sitten, ja saari on edelleenkin yksi lajin harvoista pesimäpaikoista maassa.
Majoittuminen ja muut palvelut:
Opastuskeskuksessa (mantereella) toimii kesäravintola ja motelli. Majoittuminen on mahdollista, Vilsandissa ja (maantereella olevassa) opastuskeskuksessa, mutta vaatii varmistuksen etukäteen. Saarella ei ole majoittumisen lisäksi muita palveluja.
Rakenteet:
Merenkulullisesti vaarallisten vesien ääreen on pystytetty aikojen saatossa majakoita, joilla pyrittiin estämään laivojen lähivesille uppoaminen; niin myös Vilsandille. Tämä tapahtui jo vuonna 1809.
Lisätiedot:
