Esiintyminen: Keväällä virtavästäräkkejä saapuu maaliskuun lopusta lähtien. Huhti-kesäkuussa niemenkärjissä näkyy yksinäisiä seikkailijoita vuosittain mutta kerääntymiä ei esiinny.
Pesintä: Pesintöjä on maan pohjoisosassa jo runsaasti, vaikka virallisen arvion mukaan koko maan kanta olisi vain 3-10 paria. Pääasiassa pesinnät ovat Lahemaan alueelta, mutta yksittäisiä pesintöjä on jo todettu myös Keila-Jõassa, sekä Võru- Tartu- Pärnu- ja Hiidenmaalla ja Ruhnussa. Vuoden 2011 jälkeen on tehty >150 pesintään viittaavaa havaintoja ja luultavasti kanta on pikemminkin lähempänä 20 paria. Latviassa on sama trendi ja pesiviä pareja on 30-50.
Syysmuutto menee syys-lokakuun aikana. Marraskuulta on enää 5 havaintoa ja ainoa talvihavainto on Ruhnusta joulukuun alusta.