Töyhtökiuru

Töyhtökiuru / Galerida cristata / Tuttlõoke (RK)

Esiintyminen: Keväällä ensimmäiset linnut saapuvat maalis–huhtikuun vaihteessa, mutta varsinaista muuttoliikettä ei ole todettu. Lajin talvehtiminen on todettu useana vuonna erinäisten ihmisten luomien alueiden, kuten esimerkiksi tuoreiden sontakasojen lähettyvillä. Hiekkamailla ja maatalousmailla pesivä laji on pudotettu pesimälajien listalta 2019, vaikka lajista on edelleen pesintään viittaavia haviksia, mm. 2019 Ruhnussa ja 2020 Türissä. Vielä atlasaikoina sitä arveltiin pesivän vuosittain 0-5 paria. Havainnot painottuvat länsirannikolle ja saarille. Latviassa pesii edelleen uusimman  atlaksen mukaan noin 20 paria.