Mustatiira

Mustatiira / Chlidonias niger / Mustviires

Esiintyminen: Ensimmäiset mustatiirat saapuvat Vappuun mennessä koko maahan, mutta ensimmäiset linnut havaitaan Saarenmaalla jo huhtikuun puolivälin jälkeen. Määrät kasvavat tästä nopeasti ja päämuutto menee toukokuun aikana. Saarenmaan linnut ovat jo toukokuun lopussa pesimäpaikoillaan.

Pesintä: Mustatiiroja pesii vuosittain 500-1000 paria pääasiassa Tartun ympäristössä ja Kaakkois-Viron kosteikoilla. Suurimmat koloniat on löydetty Tartumaalta. Peipsin rannalle kokoontuu toisinaan suuria määriä jo heinäkuussa. Kanta on lievässä laskussa, mutta vuosittaiset pesimämäärät vaihtelevat paljon.

Syysmuutto käynnistyy heinäkuussa. Põõsaspeassa lintuja menee eniten elokuun aikana ja päämuutto menee aivan elokuun viimeisinä päivinä tai syyskuun alussa. Nämät linnut ovat siis Venäjän kantaa. Virossa pesivät linnut ovat muuttaneet jo aiemmin. Elokuun suuret kertymät lienevät myös jotain itäistä populaatiota, luultavasti Karjalassa ja Laatokan ympäristössä pesineitä lintuja. Syyskuun alussa heti päämuuton jälkeen määrät pienenevät nopesti ja havaintoja tehdään enää hyvin vähän. Syyskuulta on kautta aikain vain noin 80 havaintoa ja lokakuulta vain 4.
Kuva: Ere Uibu https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/