Heinäkurppa / Gallinago media / Rohunepp
Esiintyminen: Keväällä heinäkurpat saapuvat pesimäpaikoille huhtikuun jälkipuolelta alkaen ja Vapun tietämillä on kuultu jo 14 linnun soitimia. Kevätkuherrus saa huippunsa toukokuun alussa, jolloin on tavattu suurin toistaiseksi tiedossa oleva soidin, 27 laulavaa. Tosin jo 20 linnun soitimet ovat harvinaisia. Soidinlaulua on kuultu vielä heinäkuun alkupäivinä, mutta ei enää myöhemmin.
Pesintä: Tätä nykyä 400-600 parin kanta on vakaa tai hienoisessa kasvussa. Suojelutoimenpiteiden avulla on saatu kannan lasku pysähtymään. Eniten soitimia on löydetty Viljandin ja Tartumaan maakunnista.
Heinäkurpan syysmuutto alkaa heti heinäkuussa ja linnut ponkaisevat muutolle jo varsin varhaisessa vaiheessa. Vuoden 2023 sateliittilähettimillä varustetuista, Tartun seudulla pesivistä linnuista osa oli poistunut maasta jo heinäkuun lopussa ja kaikki 12 lintua viimeistään elokuun puolivälissä. Syyskuun viivyttelijät ovat pääasiassa yksittäisiä lintuja ja lokakuulta on enää 15 havaintoa.
Kuva: Kristjan Noormets https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/