Retkeilytutkimus

RETKEILYTUTKIMUKSEEN VASTANNEIDEN KESKEN ARVONTA SUORITETTU. VOITTONA OLI MAURIN LEIVON UUSIN LINTUKIRJA. ONNITTELUT VOITTAJALLE!

Mikä on retkeilytutkimus?

Tutkimus selvittää Virossa retkeilevien suomalaisten retkeilytottumuksia ja välittää kiinnostuneille lisätietoa majoituksista, reiteistä, retkikohteista sekä yleisistä retkeilyyn liittyvistä asioista Virossa. Kyselyyn vastaamalla olet mukana kirjapalkintojen arvonnassa, vaikka et kauheasti lisätiedoista perustakaan. Tutkimuksen tulokset julkaistaan myöhemmin tällä sivulla.

 


2016 kyselyn tulokset:

Kyselyyn tuli vastauksia melko vähän. N=28

Vastaaja oli keskimäärin vähintään kerran omatoimisesti matkustava, yli 60-vuotias linturetkellä käyvä henkilö. Matkaajat suuntaavat eniten Viron länsirannikolle, ja Läänemaa ja Saarenmaa ovat ehdottomasti suosituinta aluetta. Tulevaisuuden retkiä suunnitellaan samalle alueelle, ja hieman yllättäen myös Lääne-Virumaalle. 

Retkeilijöitä kiinnostaa eniten uudet retkikohteet sekä majoituapaikat Läänemaalla.