Kiljuhanhi

Kiljuhanhi /Anser erythropus / Väike-laukhani

Esiintyminen: Kiljuhanhen fennoskandian kanta on uhanalainen ja havaintoja siitä jaetaan ja talletetaan vain vähän. Valtaosa kerätyistä ja ilmoitetuista havainnoista on Läänemaan levähdyspaikoilta huhtikuun puolivälin ja toukokuun puolivälin väliltä. Havainnot Läänemaalta tyrehtyivät 2010-luvun lopussa koska muuttoreitti siirtyi lännemmäksi. Sateelittilintujen ansiosta päästiin jyvälle, että päämuutto kulkee Saarenmaan ja Hiidenmaan yli ja vuosittainen levähdysalue sijaitsee tätä nykyään Käinassa. Parhaimmillaan siellä on havaittu mm. 63 linnun parvi huhtikuussa 2023. Ilmoitettuja havaintoja on lajin statuksen takia hyvin vähän ja ne koskevat lähinnä yksittäisiä hanhiparvissa seikkailevia lintuja. Syyskaudella laji on varsin harvinainen ja havaintoja on vain kymmenkunta. Pesintöjen onnistuessa muuttoreitti kulkee kuitenkin keväistä reittiä mutta linnut eivät pysähdy lepäämään ilmeisesti kuin ääritapauksissa. Huonoina pesimävuosina linnut siirtyvät ensin Venäjälle ja sieltä itäisiä reittejä talvehtimisalueille eikä niitä silloin pääsääntöisesti voi nähdä silloin Virossa.
Kuva: Raul Vilk https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/